Matti Kunelius, s. 1984. Olen Kokkolassa asuva hopeasepänalan artesaani ja itseoppinut puukkoseppä. Syntyjäni olen Halsualta, jossa myös takopajani yhä sijaitsee.

Nykyään termit "käsityö" ja "valmistettu käsityönä" liitetään toisinaan löyhin perustein tuotteisiin jotka ovat ehkä jossain vaiheessa linjastolla kulkeneet ihmiskäsien kautta. Omat työni valmistan aina 100% käsityönä, usein jopa materiaaleista lähtien. Uskon, että sekä suunnittelu- että tuotantovaiheessa ihmiskäden kosketus antaa esiineelle - olipa se sitten vihkisormus tai puukko - sen henkiinpuhaltavan voiman, joka tekee tuotteesta elävän, ajattoman ja arvokkaan - esineen joka säilyttää arvokkuutensa kertakäyttöyhteiskunnan ajan hampaissa sukupolvelta toiselle.

Käsityöalalla minua alkujaan kiinnostivat kotiväkeni peruina puutyöt, lähinnä huonekalujen nikkarointi. Jossain vaiheessa törmäsin internetissä käsintehtyihin puukkoihin ja veitsiin, joiden myötä löysin damastiteräksen joka erityisesti kiehtoi minua. Aloin itsenäisesti opiskella aihetta kirjojen ja internetin välityksellä ja harjoitella taontaa.

Metallikäsityöt saivat lopulta minusta niin tiukan otteen, että hakeuduin opiskelemaan hopeasepänalaa Toholammin artesaaniopistoon vuonna 2009. Opiskelujeni aikana onnistuin myös pääsemään harjoitteluun Tokioon paikallisen metallityömestarin oppiin.

Minua kiehtovat erilaiset haastavat erikoistekniikat, kuten mokume gane, jonka olen myös opetellut alusta alkaen itse. Koen toisinaan perinteisten jalometallitöiden, kuten hopeisten tarjoiluastioiden peilikirkkaat ja sileät pinnat jopa tylsinä. Omissa töissäni nautin yhdistellä eri metalleja toisiinsa ja luoda kontrasteja niin värien, kuin muotojen ja tekstuurien avulla.

Japanilaiset vaikutteet näkyvät töissäni Japanissa oppimieni kaiverrus- ja metalli-istutustekniikoiden lisäksi monella tavoin. Inspiraation lähteenäni toimivatkin usein itämaiset kauneuskäasitykset ja erikoistekniikat, sekä niiden kunnioitusta herättävät vuosituhantiset perinteet. Näitä pyrin omissa töissäni yhdistämään suomalaiseen ja skandinaaviseen ajatusmaailmaan.



curriculum vitae        


koulutus        

2012 Hopeasepänalan artesaanitutkinto, Toholammin
artesaaniopisto

harjoittelut       

2012 Izumi Koshiro sensei, Tokio, Japani. Perinteiset
Japanilaiset metallityötekniikat
2010 Juha Koskela Design, Anticlastic raising

näyttelyt       

2013 Näyttelykutsu Helsinki knife show 2014,
Scandinavian Knifemakers Guild
2013 Kutsunäyttely "Puukontekijöitä",
Höyry-galleria Korpilahti

palkinnot       

2016 Messer Macher Messe, Solingen, Saksa
'Best of show'-palkinto, taideveitsi 'Dawn'
2013 Fiskars, puukonvalmistuksen SM kulta,
Suomenmestaruusluokka, avoin sarja
2012 Fiskars, puukonvalmistuksen SM kulta,
Suomenmestaruusluokka, käyttöpuukkosarja
2011 Fiskars, puukonvalmistuksen SM kulta,
Ylempi luokka, käyttöpuukkosarja
2011 Fiskars, puukonvalmistuksen SM hopea,
Ylempi luokka, Korupuukkosarja
2010 Fiskars, puukonvalmistuksen SM kulta,
Aloitusluokka, Korupuukkosarja

kirjallisuus       

2015 Käsintehdyt aseet - Teräksen taitajia, Juha Jormanainen.
Henkilökuva, Mokume gane-tekniikan esittely

apurahat       

2012 Suomen kulttuurirahasto
Diffuusiohitsaustekniikoiden kehittelyyn ja työvälineiden hankintaan